lauantai 28. toukokuuta 2011

Asunnon vaihtoa




Teemme asunnon vaihdon vanhempieni kanssa. Tosin vain vuorokauden ajaksi.

Pöytä on katettu, tavarat on raivattu sekä lattiat pesty.

Juhlat voivat alkaa.

perjantai 27. toukokuuta 2011

Supermummon yllätys


Supermummo se osaa yllättää!

Tänään kun menin poikaa hakemaan eskarista, huomasin jo autoa parkeeratessa, että mummuni odotteli jalkakäytävällä. Ihana yllätys!

Eilen emme kiireinemme kerenneet näkemään, joten sain nimipäiväkukat jälkikäteen suoraan omaan käteen toimitettuna.

Kiitos Supermummo!

ps. Supermummo nimen hän on saanut sen jälkeen, kun lapsemme ovat syntyneet. Jotenkinhan se vanhinkin mummi piti saada erotettua nuoremmista mummeista.

Muisti palaa pätkittäin



Kyllä ne violetit tulppaanitkin sieltä nousivat. Sekä valkoiset. On terävä- ja röpelöreunaisia sekä kaksivärisiä.

En ole siis ihan järkeäni ja MUISTIANI menettänyt. Kyllä ne sinne multaan siis syksyllä istuti. Huoh!

Kuvissa nämä näyttävät paljon punaisemmilta kuin mitä ovat luonnossa. Kauniita ovat. Syvän violetteja.

torstai 26. toukokuuta 2011

Violettia kiitos





Eilen sadetta ja ukkosta uhmaten kyykin etupihalla isojen vesipisaroiden kopsahdellessa saappaisiin sekä sadetakkiin. Jos käy ostamassa uusia kukkia, ne on saatava heti istutettua multaan.

Etupihalta lähtivät ruukuista jo parhaimmat päivänsä nähneet helmililjat sekä narsissit. Siirsin ne keittiön ikkunan eteen ison tuomen juurelle. Sieltä ne voivat uudelleen nousta ensi keväänä lumien sulettua.

Nyt ruukkuihin pääsivät petuniat sekä muratit. Josko ne kestäisivät syksyyn asti.

Takapihan amppeleihin istutetut orvokkit ovat kasvaneet kovasti. Helmililjatkin ovat vielä ihan hyvässä kunnossa. Todella kauniit valkoiset kärhötkin ovat kukassa. Kukinnot ovatkin kämmenen kokoisia! Toivottavasti nämä kestävät talven ja kukkivat myös jatkossa.

Tämän kesän väriskaala on vain lisääntynyt violetin suuntaan. Yksi kärhöistä, violetti, ei ole vielä kukassa ja odotan ihan innolla, että millaiset kukat siihen ilmestyvät. Mahtavatkohan saavuttaa yhtä suuren läpimitan kuin valkoisissa on? Hmmm, ei auta kuin odottaa.

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

PehmOtuksia liikkeellä


Nyt niitä saa!

Postasin jo aiemmin, että sisarusparvi oli muuttanut pois äidin helmoista. Uusi osoite on Järvenpäässä ja Biggun ihanassa pienessä myymälässä.

Nyt PehmOtuksia voi hankkia myös verkkokaupasta.

Käy tutustumassa valikoimaan  ja klikkaa tänne .

Ajoissa


Ensi talvena meidän kotiamme koristavat valkoiset olkipukit. Pari maalikerrosta vielä päälle ja lopuksi lakkaus. Hakusessa on vielä kivan näköiset nauhat, jotka pukkien ympärille kiedotaan.

On hyvä olla ajoissa niin saa ainakin työn valmiiksi. Kunhan mieli ei muutu matkalla...

perjantai 20. toukokuuta 2011

Kahden suklaan moussekakku

Lähdemme juhlimaan appiukkoni 60 -vuotis päiviä, mukanamme kakku päivänsankarille. 

Tyttären kanssa tehtiin kakku yhdessä ja kakun päällisen idea tulikin häneltä. Aikoihin emme olleet tehneet marsipaanista mitään, joten nyt tartuttiin toimeen. Niinpä kakun päällä Hessu Hopo kynä kädessään on raapustamassa onnitteluviestiä päivänsankarille...

Pikku S on niin loistava näissä marsipaanihommissa, ihan äitiinsä tullut ;)


Kermapursotukset puuttuvat vielä reunoilta.

Elintarvikevärit olivat vielä märkiä kuvaa otettaessa :)

 .....................................................................
Kahden kerroksen suklaamoussekakku

Itse käytin suorakulmaista kakkupohjaa, jonka tuin pahveilla sivuilta. Voit tehdä kakun myös pyöreään irtopohjavuokaan.

KAKKUPOHJA:
3 suklaa kakkupohjaa 

VALKOSUKLAAMOUSSE: 
1 pss valkosuklaa moussea
2dl maitoa
1dl kermaa
3 liivatelehteä 

MAITOSUKLAAMOUSSE 
2 pss suklaa moussea
2 dl maitoa
2½ liivatelehteä    

LISÄKSI:
100g murskattua suklaata

maitoa kostuttamiseen

1.  Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan.
2. Sekoita 2dl maitoa ja 1dl kermaa korkearaunaisessa kulhossa.
3. Lisää valkosuklaamoussepussin sisältö maito-kermaseokseen ja sekoita.
4. Vaahdota seosta 3 minuuttia vatkaimen suurimmalla teholla.
5. Puristele 3 liivatelehdestä ylimääräinen vesi pois ja sekoita ne tilkkaan kuumaa maitoa.
6. Sekoita liivateseosta ohuena nauruna kokoajan sekoittaen moussen joukkoon
7. Sekoita 2 dl maitoa & maitosuklaamoussepussin sisältö keskenään ja sekoita.
8. Vaahdota seosta 7 minuuttia vatkaimen suurimmalla teholla.
9. Lisää joukkoon murskattu suklaa.
10. Puristele 2½ liivatelehdestä ylimääräinen vesi pois ja sekoita ne tilkkaan kuumaa maitoa.
11. Sekoita liivateseosta ohuena nauruna kokoajan sekoittaen moussen joukkoon.
12. Laita yksi kakkupohja kerros irtopohjavuoan päälle ja kostuta se maidolla
13. Kaada puolet maitosuklaamoussesta kakkupohjan päälle.
14. Aseta toinen kakkupohja moussen päälle.
15. Kostuta kakkupohja maidolla.
16. Kaada loput maitosuklaamoussesta kakkupohjan päälle reunoja myöten.
17. Aseta kolmas kakkupohja taas moussen päälle.
18. Kostuta kakkupohja maidolla.
19. Kaada päälle valkosuklaamousse.
20. Tasoita pinta.
21. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.
(24. Koriste ennen tarjoilua esimerkiksi marsipaani kuvioilla.)

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Uusi lemppari




Adele ja Rolling in the deep. Yksi lempparikappaleistani. Mahtava!
Jalka rupeaa heti hakemaan biittiä, kun ensimmäiset tahdit kajahtaa kaiuttimista.

Musiikkivideo tuo mieleeni yhden lempparileffani. Värimaailma ja Adelen stailaus sen tekevät, A Single Man. Siinä vasta leffa, se täytyykin nähdä uusiksi!

Nyt voluumit kaakkoon ja joraamaan.

Laiskottaa



Kasa uusia PehmOtuksia lojuu keskeneräisenä makkarin tasolla. Suurin työ niistä on jo tehty, mutta onpa vaikea tarttua taas toimeen. Niinpä siirsin nämä hetkeksi pois silmistäni punoskorin sisuksiin, josko se ispiraatio saapuisi siten nopeammin?

Pari mini PehmOtustakin on tällä kertaa valmistumassa. Sellaisen halusi ja itse suunnitteli kolmen vanha siskonpoika itselleen. Kun yhden minin tekemiseen ryhtyi niin pitihän muidenkin serkusten sitten saada omansa...

tiistai 17. toukokuuta 2011

Lepopaikka


Naapurin luumupuu on jo kukassa. Se on sopivasti juuri aitamme vieressä, joten se kaunistaa meidänkin pihaamme!

Parvekkeelle ripustimme aiempien kesien suosikki lepopaikan, riipputuolin. Sille ei enää ollut remontin myötä paikkaa takapihalla. Viime kesänä emme laittaneet sitä vielä minnekään. Nyt kaivoin sen esiin ja päätimme ripustaa se parvekkeelle. Se löysikin sieltä tosi luontevan paikan, missä se on ollut jo kovassa käytössä. Seuraavaksi edessä on parvekkeen siivous, pölyt pois ja kukkia pöydälle, kenties vähän tekstiilejäkin.

Jos sitä kuitenkin istuisi ensin keinuun lepäämään hetkeksi ja suunnittelisi rauhassa ennenkuin ryhtyy toimeen. Äh, jätetään se rehkiminen suosiolla huomiseksi.

maanantai 16. toukokuuta 2011

Tuunattu kello


Neiti sai kellon oman huoneensa seinälle, kun sellainen oli mummolassa ylimääräisenä. Tuunattiin sitä vähän ja tehtiin värillisestä kontaktimuovista numerot pallojen viereen seinälle.

Nyt neitikin tietää seurata ajankuluaan. Ja toivottavasti ajankäyttö vähän järkiintyy. Tai sitten ei.

Tästähän tuli ihan hyvä! Parempi käytössä kuin kaatopaikalla.

lauantai 14. toukokuuta 2011

Hiljaiset lemmikit



Takapihallamme eläimet lisääntyvät. Lapset pomppivat apinahyppyjään trampoliinilla ja sikoja on nähty ruokapöydässä.

Mutta nämä elukat ovat hiljaa (ehkä kimalaiset niiden ympärillä saattavat pitää ääntä) ja pysyvät juuri siinä paikassa mihin ne asetan.

Virtahepo on uusi tuttavuus, possu on viime vuodelta. Olen saanut nämä appivanhemmiltani äitienpäivä viikonloppuina. Possulla oli viime vuonna selkä täynnä yrttejä, virtahepo oli lastattu margaretoilla sekä muratilla. Puutarhamyymälä auttoi asiassa ja kas, nyt on molemmilla tasapuoliset istutukset kannettavana.

Uusi tuttavuus on timattikukka. Sen oranssi väri on niiin herkullinen! Vielä kun muut nuput aukeavat niin väriloisto on hohtavan kirkas.

Eläinystävistä tulikin tänä vuonna oikein piristysruiskeet takapihan oven pieleen. Vielä jos hankkisi satiinanauhat niiden kaulaan :)

perjantai 13. toukokuuta 2011

Riippukeinusta katseltuna


Suurinosa siemenistä on nyt kylvetty maahan. Muutama lajike täytyy vielä laittaa myöhemmin, kunhan hallanvaara on ohi. Riippukeinukin löysi vihdoin paikkansa. Sen tolppa täytyy petsata ja alle istuttaa köynnöskasvi.

Luonnonkivetkin löysivät paikkansa havujen seasta. Seuraavaksi noppakivien kimppuun. Sitä ennen on kuitenkin hankittava hiekkaa kivien alle. Onneksi puhtia riittää. Naapurikin sanoi, että kun hommat loppuvat omalta pihalta niin heidänkin pihansa saa hoitaa :)

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Tuleva aivokirurgi

kuva

Eli kuten aiemmin kerkesin postaamaan, kävimme koululla tutustumassa tänään.

Kauanhan sitä iloa kesti. Iltasella saatiin itkupotkuraivarit. Sitä ennen tapahtui tosin tippuminen trampalta. 

Kun kysyttiin, että miks sä olet noin kiukkuinen ja sekaisin, niin poika vastasi naama punaisena ja räkä poskella, että kun se sai aivotärähdyksen niin se teki sen hulluks. Selitettiin, että ei ole tärähdystä, johon poika sanoi tietävänsä meitä enemmän aivoista!

Jep, tuleva aivokirurgi varmaan? Onneks tutustuikin ihan kunnolla koulunpenkillä istumiseen tänään. On nimittäin mooooonta vuotta siellä edessä...

tiistai 10. toukokuuta 2011

Tornista käsin

kuva

Noin 8 viikkoa kesäloman alkuun! Vielä vai vasta?

No, joka tapauksessa se on sieltä tulossa pikkuhiljaa. Ulkomaanmatka sijoittuu tänä vuonna loman loppuun, joten päätin repäistä ja aloittaa loman niin, että se tuntuu myös lomalta.

Pari yötä nostalgisessa Tornissa koko perheen kesken, vähän Suomenlinnaa ja Räpylän jälkiä näyttelyä. Jätskiä ja ties mitä!

Minne meidän kannattaa suunnata? Muualle kuin Linnanmäelle tai Korkeasaareen.

Ehdotuksia otetaan vastaan :)

maanantai 9. toukokuuta 2011

Kukkiva tarjotin


Lapset koristelivat vanhat kuluneet tarjottimet uuteen uskoon ja näin niistä saatiin oivat äitienpäivälahjat mummeille.

Tarjottimet olivat kauttaaltaan läpinäkyvät ja täynnä naarmuja. Spraymaalattiin ne valkoisiksi alapuolelta. Lapset sivelivät liimaa tarjottimen päälipuolelle ja asettelivat liiman päälle unikkolautasliinoja. Lopuksi vielä liimaa lautasliinojen päälle ja avot. Kyllä nyt kelpasi suklaata tarjoilla.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Valkosuklainen appelsiinimoussekakku


Me lähdemme nyt Supermummoa (minun mummoani) halaamaan ja onnittelemaan. Leivoin viemisiksi kakun kaikille paikanpäälle saapuville suvun juhlijoille. Tällä kertaa halusin kokeilla jotakin uutta ja päädyin valkosuklaaseen sekä appelsiiniin. Mutta koska päivähän on "minun", päätin ottaa rennosti ja valmistaa kakun kokoon puolivalmiista aineksista jo edellisenä päivänä. 

Herkullista!

HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ KAIKILLE ÄIDEILLE!


....................................
....................................
Valkosuklainen appelsiinimoussekakku

Itse käytin suorakulmaista kakkupohjaa, jonka tuin pahveilla sivuilta. Voit tehdä kakun myös pyöreään irtopohjavuokaan. 


KAKKUPOHJA: 
3 suklaa kakkupohjaa 


VALKOSUKLAAMOUSSE: 
1 pss valkosuklaa moussea
2dl maitoa
1dl kermaa
3 liivatelehteä 


APPELSIINIMOUSSE 
2 pss appelsiini moussea suklaahipuilla
1½ dl maitoa
3 liivatelehteä    

LISÄKSI:
1,5dl appelsiini marmelaadia
appelsiinimehua kostuttamiseen 


1.  Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan.
2. Sekoita 2dl maitoa ja 1dl kermaa korkearaunaisessa kulhossa.

3. Lisää valkosuklaamoussepussin sisältö maito-kermaseokseen ja sekoita.
4. Vaahdota seosta 3 minuuttia vatkaimen suurimmalla teholla.
5. Puristele 3 liivatelehdestä ylimääräinen vesi pois ja sekoita ne tilkkaan kuumaa maitoa.
6. Sekoita liivateseosta ohuena nauruna kokoajan sekoittaen moussen joukkoon
7. Sekoita 1½ dl maitoa & appelsiinimoussepussin sisältö keskenään ja sekoita.
8. Vaahdota seosta 7 minuuttia vatkaimen suurimmalla teholla.
9. Puristele 2 liivatelehdestä ylimääräinen vesi pois ja sekoita ne tilkkaan kuumaa maitoa.
10. Sekoita liivateseosta ohuena nauruna kokoajan sekoittaen moussen joukkoon.
11. Laita yksi kakkupohja kerros irtopohjavuoan päälle ja kostuta se appelsiinimehulla.
12. Lisää päälle appelsiinimarmelaadia ohueksi kerrokseksi, mutta älä laita ihan reunoille asti.
13. Kaada puolet appelsiinimoussesta marmelaadin päälle reunoja myöten.
14. Leikkaa toisesta kakkupohja palasta 1cm pois joka reunalta.
15. Aseta se sitten appelsiini moussen päälle.
16. Kostuta kakkupohja appelsiinimehulla.
17.  Kaada loput appelsiinimoussesta kakkupohjan päälle reunoja myöten.
18.  Leikkaa kolmannesta kakkupohja palasta 1cm pois joka reunalta.
19. Aseta se sitten appelsiini moussen päälle.
20. Kostuta kakkupohja appelsiinimehulla.
21. Kaada päälle valkosuklaamousse niin, että reunoilta se ulottuu appelsiinimoussen päälle.
22. Tasoita pinta.
23. Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään.
(24. Koriste ennen tarjoilua esimerkiksi marsipaani ruusuilla.)

lauantai 7. toukokuuta 2011

Vuoden kiireisin päivä


Me juhlimme neljää päivänsankaria yhtenä päivänä. Omaa äitiäni, sisareni miestä, sekä kahta kummipoikaani. Niin ja kummipoikani eivät ole kaksosia, vaan heillä on kuusi vuotta ikäeroa. Eli kakkua ja ilmapalloja riittää tänä viikonloppuna, varsinkin kun äitienpäivääkin juhlitaan myös.

Jotain maagista tässä päivässä pitää olla!

torstai 5. toukokuuta 2011

Broilerpiirakka



Jääkaapista löytyi broileria, jonka päiväys oli menossa umpeen. Joten pyöräytin siitä helppoakin helpomman piirakan.

.............................
Broilerpiirakka
 
1 ruis pakastepiirakkapohja
2 kananmunaa
½ kermaviili
250g maustamatonta broileria
½ pomodoro pakastepussi
½ dl paseerattua tomaattia
valkosipulitäytteisiä vihreitä oliiveja
pippuria
suolaa
juustoraastetta

1. Painele piirakkapohja vuokaan. Pistele sieltä täältä haarukalla. Laita uuniin siksi aikaa, kun sekoitat muuta aineet keskenään.
2. Riko kulhoon kananmuna ja lisää kermaviili ja paseerattu tomaatti. Sekoita.
3. Lisää broileri sekä pakastepussin sisältö.
4. Ota piirakkapohja uunista ja kaada seos sen päälle.
5. Asettele oliivit täytteen päälle.
6. Ripottele pinnalle juustoraaste.
7. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa n. 25min.

keskiviikko 4. toukokuuta 2011

Tyttären suklaamurumuffinssit


Täällä lepäillään ja herkutellaan.

Meidän koululainen on kipeänä. Taas. Viimeisen puolen vuoden aikana hän on sairastanut n. kerran kuussa. Tänäänkin jää balettiharjoitukset väliin. Nekin ties kuinka monetta kertaa tällä lukukaudella.

Eilen kouluterveydenhoitaja soitti ja ilmoitti, että kotiin olisi lähdettävä. Tyttären sain hoitoon mummilaan eiliseksi päiväksi. Siellä olivat piristykseksi leiponeet suklaamuffinsseja. Nam! Herkullisia olivat, nimittäin taikinan sekaan oli laitettu lisäksi suklaanpaloja.

Nyt neidin kanssa lepäillään vain rauhassa ja nautitaan kuumaa kaakaota vaahtokarkeilla sekä herkullisia muffareita.

.......................................
Suklaamuru muffarit

175g voita
2dl sokeria
2 kananmunaa
2½ dl vehnäjauhoja
1tl vaniljasokeria
1tl leivinjauhetta
2rkl kaakaojauhetta
1dl kerma tai maitoa
murskattua suklaata

1. Vatkaa voi ja sokeria vaahdoksi.
2. Lisää kananmunat yksitellen vaahtoon.
3. Sekoita kuivat aineet sekä suklaa hyvin keskenään.
4. Lisää kerma/maito kuiviin aineisiin ja sekoita hyvin.
5. Sekoita kaikki aineet nyt keskenään.
6. Annostele taikina muffinssivuokiin.
7. Paista 175 asteisessa uunissa 20min.

Jos teet kakun paista silloin 175 asteessa 45minuuttia.

tiistai 3. toukokuuta 2011

Pikkupuutarhan muutoksia


Mitä tämä on? Jokin sairaus varmaankin, sellaisella vimmalla on nimittäin hääritty takapihalla haravan ja lapion kanssa.

Istutimme omenapuun jänisten syömän tilalle (ja yritämme elvyttää jo syötyä puuta nyt toisessa paikassa), lisäksi istutimme karviaisia pari puskaa, vaaleita sekä punaisia. Eikä se siihen loppunut. Pistin siipan rautakappaan ja rakentamaan puiset rajaukset kukkapenkeille. Aiemmin kukkapenkit oli rajattu luonnonkivillä. Harmillisesti vaan pääsi ruoho aina kasvamaan kukkien sekaan kivien välistä, josko tämä pitäisi vähän paremmin rikkakasvit ulkopuolella? Nätimmät tuli ainakin.

Nyt on puuta ylimääräisenä terassilla kulkureitillä ja luonnonkiviä iso kasa tarpeettomana. Mihinköhän ne mahtaisi mahduttaa?

Seuraavaksi nostetaan nurmikkoa ylös, levitetään hiekkakerros ja ladotaan noppakivet paikoilleen. Riippukeinun paikkakin pitää lopullisesti päättää ja tehdä asialle jotakin. Kiirettä pukkaa, ehkä sitten ensi viikolla? 

maanantai 2. toukokuuta 2011

Löytökaniini



Kiertely kirppareilla tyttären balettitunnin aikana oli varsin kannattava tällä kertaa.
Mukaan tarttui vaikka mitä! Itselleni sain pari neuletta sekä nauhalliset nahkakengät, lapsille löytyi uudenkarheat mustat Adidas Superstarit sekä paitoja että pöksyjä kesäksi.

Kaikista paras löytö oli Puolenhehtaarin metsän Kaniini. Sisaren poika toivoi tälläistä joululahjaksi. Vaikka kauppoja kierreltiin, niin sellaista ei osunut kohdalle. Mutta nyt osui ja kahdella eurolla. Arvatkaapa vain millä ilolla poika kanin vastaanotti. :)

sunnuntai 1. toukokuuta 2011

Vappuinen valeasu

Meidän pienen miehen vappumuotia viime vuodelta

Nyt me lähdemme torille katsastamaan perinteiset vappuhulinat. Mitä kaikkea uutta sitä on mahdettu tänä vuonna keksiä kukkaroa keventämään? Ainakin metrilakua täytyy haalia. Jaloittelun jälkeen suuntaamme vanhempieni luokse brunssille, simalle ja omatekoisille munkeille. NAM!

Leffaankin pitäisi keretä, katsastamaan HOP...

Jos olisi oikein pikainen niin ehtisin tekaisemaan kaiken kiireen keskellä vielä vapputarvikkeet itsellesi alla olevan  mallin mukaan. Tämä ilmainen ladattava viiksi & silmälasi askarteluarkki on ladattavissa Design house digitalilta.